Yhteiskunta Kommentit (13) 8:12Jorma Ollila: ”Meillä on vaarana menettää yksi sukupolvi”
Pekka Lähteenmäki
Petri Artturi Asikainen
”Suomi 21, Ruotsi 23, Britannia 23, Espanja 44 prosenttia. Ja kaikissa on huima nousu verrattuna vahvan talouden aikaan vuosina 2006–2007”, luettelee Jorma Ollila, Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja.
Hän lukee nuorisotyöttömyysprosentteja edessään olevasta taulukosta. Ilmiö hajottaa yhteiskunnan, kun nuoret jäävät ulos työelämästä ja kokevat jäävänsä vaille taloudellista turvaa.
”Nuorisotyöttömyys on iso, iso asia. Kun hallitukset kysyvät miten yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa, niin nuorisotyöttömyyden torjunta on heidän ykkösasiansa. Vahvaa yhteisöllisyyttä ei synny, jos nuorisotyöttömyys on korkea”, Ollila sanoo.
Jos nuorten työttömyys pysyy näin korkeana, voivat yhteiskunnan vauriot jäädä pysyviksi.
”Meillä on vaarana menettää yksi sukupolvi, emmekä tiedä millaiset seuraukset tästä olisivat”, Ollila varoittaa.
Nyt Suomessakin tarvitaan uudenlaisia toimia nuorisotyöttömyyden ja näköalattomuuden torjumiseen.
Tietysti asia on vaikea. Poliitikot ovat ymmällään.
”Ja meillä on liian vähän tutkimustietoa tästä ilmiöstä, varsinkin Suomessa. Täytyy olla pettynyt suomalaisen sosiaalipolitiikan, sosiologian, sosiaalipsykologian antiin. Akateeminen tutkimus ei tunnu vastaavan näihin kysymyksiin. Näitä tutkimusaiheita pitäisi priorisoida aivan toisella tavalla”, Ollila sanoo.
Hallituksen päätöstä leikata budjetissa oppisopimuskoulutuksen määrärahoja Jorma Ollila arvostelee käsittämättömäksi.
Toisaalta hallitus ohjaa varoja nuorisotyöttömyyden torjuntaan. Ollilan mielestä tämä ei riitä.
”Nämä ongelmat eivät ratkea vain jakopolitiikalla, sen pohtimisella miten potti jaetaan reilummin.”
Ollila uskoo, että yhteiskunnan turvaverkkoja pitää vahvistaa kansalaisten oma-aloitteisuudella.
Tämä on ote tuoreimmassa Talouselämässä ilmestyneestä Jorma Ollilan haastattelusta. Koko haastattelun saat luettavaksesi tilaamalla Talouselämän.
Kun tartut alla olevalla lomakkeella Talouselämän kestotilauksen edulliseen tutustumistarjoukseen, saat 12 Talouselämä-lehteä hintaan 59 € ja lehden heti luettavaksesi! Lehti aukeaa selaimeen Flash-lukijan avulla.
12 nroa 59 €
Talouselämä ilmestyy vuodessa 44 ajankohtaisen numeron verran. Lehden hintaan sisältyy vuoden aikana 4 numeroa Talouselämä Platinum -lifestylelehteä.*
Täytä nimi- ja osoitetietosi, merkitse haluamasi tilausjakso yhteystietojesi jälkeen. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Kiitos tilauksesta!
Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:
- Puhelin: 020 442 4100 *)
- Faksi: 020 442 4101
- Sähköposti: tilpal@talentum.fi
- PL 920
- 00101 Helsinki
* Tilaus on kestotilaus ja jatkuu automaattisesti 6 kuukauden jaksoissa, jollei tilausta peruta tai muuteta. Vuodessa ilmestyy 44 nroa Talouselämä-lehteä ja 4 nroa Talouselämä Platinum -lehteä. Hinta koskee vain uusia kotimaan tilauksia, ulkomaan tilauksiin lisätään postimaksu. Tarjous on voimassa 27.6.2011 saakka. Vastaajien nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin.
perjantai 23. syyskuuta 2011
Jorma Ollila: ”Meillä on vaarana menettää yksi sukupolvi”
via talouselama.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti